keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pieni lukio. Vai onko?

Pieni paikkakunta, pieni lukio. Mutta mikä tekee pienestä lukiosta suuren? No tähän on varmasti monia mielipiteitä, mutta esitän nyt omani, koska olen siihen valtuudet saanut.

Aloitetaan pienistä opetusryhmistä. Kaikkihan ymmärtävät sen, että kun on suuret ryhmät yksilöllinen huomioiminen jää vähemmälle, joten itsenäistä oppimista pitää harrastaa enemmän. Kun taas on pieni ryhmä, opettaja pystyy huomioimaan yksilöiden tarpeita opetuksen suhteen enemmän. Honkajoella se onnistuu, ainakin suurimman osan ajasta.

Mutta miten mikään voisi toimia ilman hyvää yhteishenkeä? Tässäkin pienen lukion suuret edut tulevat esille. Opiskelijat pystyvät tutustumaan toinen toisiinsa helpommin ja syvällisemmin, sekä oppivat tuntemaan kaverinsa nopeasti. Tietysti voidaan nähdä melko selkeät kaveriporukat pienessäkin lukiossa, mutta silti kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa, jolloin ei tule ylimääräisiä konflikteja.

Mielestäni tärkein seikka on silti vielä jäljellä. Pieni lukio ei voisi olla suuri ilman hyviä opettajia. Enkä nyt tarkoita ”hyvällä” pelkästään pätevyyttä jonkun aineen opettamiseen. Tarkoitan sillä sitä, että opettajat ovat myös mukavia. Vaikka monet eivät pidäkään sitä arvoasteikossa kovin yläilmoissa, niin luulenpa että oppilaat pitävät. Jos opettaja on pahalla päällä, onko ihme jos osa oppilaistakin on sen jälkeen? Opettajilla on paljon valtaa oppilaiden koulussa viihtymiseen. Jos opettajan ja oppilaan kemiat eivät kohtaa sillä voi olla tuhoisia seurauksia oppilaan kiinnostukseen sitä tiettyä ainetta kohtaan. Mutta silloin kun sitä jonkinlaista yhteisymmärrystä löytyy niin saletisti natsaa ja meininki on tosi let's go!

Elikäs, tästä voidaan tulla siihen tulokseen, että kun nämä asiat ovat kohdallaan, pienuus todellakin on suuruutta. Ja luulen, että tästä johtuu Honkajoen lukion oppilaiden hyvä menestys YO-kokeissa, ainakin näin olen antanut itseni ymmärtää. Silti kaikkia onnistumisia ei tarvitse laittaa firman piikkiin. Vastuu on pääasiassa aina itsellä.

Ensi viikolla, tapakouluttajan innoittamana, haluaisimme kuulla mitä mieltä apulaisrehtorimme Tuomas on oppilaiden ja miksei opettajienkin tavoista.


-Heini

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tänään kansainvälisenä veden päivänä

Vesi - eipä ihan vähäpätöinen asia! Kynämiehen käsi alkaa vapista miettiessään veden merkitystä pikkuruiselle solulle, ihmiselle, luonnolle, ihmiskunnalle ja koko maailmankaikkeudelle. Heittipä Tuomas voimallisen haasteen antaessaan aiheekseni ”Vesi – voima vai haaste”. En aio koko pajatsoa tyhjentää enkä kai siihen kykenisikään, muutaman ajatuksen vaan haluan kuitenkin vedelle omistaa. Kaikkihan vähänkin kouluja käyneet tietävät faktat: veden moolimassat, molekyylirakenteet ja kolmoispisteen. Ja senkin, että vedestä syntyvä ihminen on yli 60 -prosenttisen vetinen ja maapallomme yli 70 -prosenttisen merinen. Me ”sivistyneessä” maailmassa elävät käytämme puhdasta vettä jopa wc:n huuhteluun, mutta kaikilla ei ole edes lasillista päivässä juotavaksi tai ruuanlaittoon. Meillä on hanoja joka nurkassa kun toisilla ämpärillisen hankintaan voi mennä koko päivä.

Puhdas vesi on elämän lähde, saastuneena se voi olla kuolemaksi. Vesi tai sen puute on todellakin sekä voima että haaste, uhka ja pelastus, elämä ja kuolema. Se on hyvä renki mutta huono isäntä. Väärässä paikassa tai yliannoksena sen aiheuttama tuhovoima on melkoinen - samoin sen puute. Vesi on vanhin voitehista ja sillä sammutetaan tulipaloja, toisaalta tuhansia ihmisiä hukkuu vuosittain ja menehtyy janoon ja kuivuuteen. Kunpa edes murto-osa Japanin tsunamin vesimassoista olisi vyörynyt kuivaan Afrikkaan! Tärkeät asiat herättävät aina ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia.

Koulummekin on saanut tänä keväänä osansa veden voimasta ja haasteesta. Vettä on saatu sinne mihin ei pitäisi ja siitä on ollut pulaa siellä missä sitä olisi tarvittu. No, tästä ei nyt hiiskuta julkisessa mediassa tämän enempää. Pienen koulumme vetiset haasteet tuntuvat globaalissa mittakaavassa kuitenkin jotenkin mitättömiltä. Veden merkitystä ja voimaa tuskin kukaan uskaltaa silti vesittää. Pitäkäämme sitä siksi aina sille kuuluvassa arvossa ja suojelussa.

On aika pyöräyttää blogipallo seuraavalle. Haastan ensi viikon kirjoitusvastuuseen oppilaskunnan hallituksen. Mielenkiintoisia teemoja olisi moniakin. Yo-kirjoitusten ja yhteishaun tunnelmissa olkoon aiheena kuitenkin ”Pienen lukion näkymät – voiko pienuus olla suurta?” Aurinkoista kevättä kaikille!

- Kaitsu


keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Oliko ennen kaikki paremmin?

" Oliko ennen kaikki paremmin? Mistäpä mä sen tietäisin?" Näin kysyy Neljä Ruusua kappaleessaan palava taivas. Kysymystä pohdittiin myös tämän kevään äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa. Itse pidin kyseistä tehtävää loistavasti laadittuna taulukoineen kaikkineen. Mutta oliko kaikki paremmin ennen? Tätä kysymystä pohdittiin luonnollisesti paikoissa pyhimmässä, opettajienhuoneessa. Selkeää vastausta kysymykseen heterogeeninen laumamme ei saanut, mutta keskustelun taso ja polveilu oli mieleenjäävää. Osa kritisoi nykyajan kovin kiireistä ilmapiiriä, netin ylivaltaa(joka muuten oli myös yksi tehtävä kirjoituksissa, nimittäin pilaako netti aivomme) ja kertakäyttökulttuurin mukaan tuomaa tavaramäärää.

Entä sitten koulumaailma, oliko koululla ennen kaikki paremmin? Kiire on lisääntynyt, silti tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Oppilaat vaativat enemmän oikeuksia, mutta miten velvollisuudet? Toisaalta opettajien rooli on ainakin julkisessa keskustelussa ollut muutoksen kourissa. Opettaja ei enää opeta, vaan oivaltaa oppimaan. Onko siinä sitten muutos parempaan vai oliko tässäkin asiassa ennen kaikki paremmin. Toisaalta nykyajan tietotekniikan mukaan tuomat mahdollisuudet antavat opettajalle valtavasti pelivaraa. Netistä saa irti paljon, kun vain osaa löytää. Parhaimmillaan tekniikka helpottaa arjen kiireitä niin, että kiire väistyy ja itse oppilaan kohtaamiselle jää enemmän aikaa. Aina on kyse ajasta ja yleensä sitä on liian vähän. Jospa me jokainen luvattaisiin huomenna hengähtää vähän, hidastaa, kysyä kaverilta, mitä sinulle kuuluu. Pysäyttää kiire ja miettiä kysymystä vastaukseen, oliko ennen kaikki paremmin, ilman kiirettä, ilman tavoitetta lopputulokseen. Ehkä silloin oivallamme senkin, oliko ennen kaikki paremmin.

-Tuomas
Ensi viikon kirjoittajaksi haastan rehtori Kai Sundströmin aiheena vesi, voima vai haaste


keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kohti kirjoituksia

Koulu on palannut arkeen hiihtoloman jälkeen ja matka kohti ylioppilaskirjoituksia on enää kovin lyhyt. Kevättä on rinnassa ja valitettavasti myös monen nenässä, sillä flunssa-aalto jyllää niin oppilaiden kuin opettajien keskuudessa. Tähän kun lisätään veden "toimitusvaikeudet", niin haasteita arjessa riittää. Mutta hyvä henki koulussa kantaa pienten esteiden yli.