Luontoliikuntapäivä

Kaikki mukana, ala-astetta myöten, mutta lukion 3. luokka POISSA.
Päivä alko mukavasti, arska pilkahteli pilvien takaa, koululaiset oli ilosia ja linkka-matka meni mukavasti. Perille ku päästiin niin mieli meni ainaki kaks askelta alaspäin, "Teidät on jaettu jo ryhmiin". Ei ei ei ei ei! En halua! Mutta sitte ku kaikki kuuli oman nimensä ja huomas ketä samas ryhmäs on niin rupes näkyy taas ilosia naamoja. Mäki tykkäsin omasta ryhmästäni, vaikka aluks olin valmistautunu valittaan joka ikisellä rastilla joka ikiselle opettajalle niin pysyinkin kiltisti hiljaa. Matka oli rattosa, sieniä siellä, puita tuolla ja vettä tuossa. Pitkospuut oli liukkaat, mikä teki matkasta (melkein) vaarallisen tuntusen. Rastit oli mukavia, joissain ei ees viisautta tarvinnu riitti että tajus jutun jujun. Matkan varrella oli myös "pienoinen" vesilasko. Kaikki jotka ei saappaita sillä hetkellä omistanut, kasteli melko varmasti tassunsa.
      Kun oli ruoka-aika pysähdyttiin lintutornin lähelle, (vai mikä se oli), ja maisteltiin maittavaa lihaperunasoselaatikkoo ja sen kans mehua joka lämmitti niin mieltä ku kehoaki Mmmm! Lopus viä oltiin meinattu, että kävelijöillä olis nälkä joten makkaraa oli varattu kaikille, vielä enemmän MMMmmmmm! Simappia päälle ja poskee! Linkas kaikki oli masut täynnä tyytyväisinä ja kaikkien päät nuokku mukavasti. Kaikki näytti tykkäävän matkasta ja ollaanha taas yhtä kokemusta rikkaampia! Jag tycker, I like, Minä tykkään! Ja toivottavasti kaikki mukana olleet! Kiitos Nam, terveisin Leena-Mary!

Opettajan lokikirja

Mitä opettajat oikein tekevät palkkansa eteen? Siinä on taatusti kysymys, jota jokainen muu kuin opettaja on joskus miettinyt. Seuraavassa anonyymi kuvaus yhdestä ihan tavallisesta maanantaityöpäivästä aamusta iltaan.

Herätys klo 6.45 ja työsähköpostin tarkistus, ei mitään yllättävää, mutta vastaamista vaativia kuitenkin

klo 7.21 tekstiviesti opettajakollega a:lle,pääseekö kyydillä töihin. Kyyti järjestyy.

Klo 7.41-8.07 a:n kyydillä töihin,keskustelua päivänpolttavista aiheista, matkalla kädennostoja oppilaille.

Klo 8.07 koululla oppilas a pyytää läppärin lisäämistä koulun verkkoon, aamukahvi saa odottaa..

Klo 8.15 oppilas a:n läppäristä saatu tarvittavat tiedot ylös

klo 8.16-8.30 opettajanhuoneessa aamukahvit, hyvät huomenet kollegoille, keskustelua välituntivalvonnan järjestämisestä ja valvontavuoroista. Opettaja b:n kanssa mietimme koulun kotisivujen rakennetta ja uudistamista.

8.30-8.45 oppilas a:n läppärin lisääminen koulun verkkoon onnistuu hitaasti, yhteyksissä ongelmia, mutta onnistuu lopulta

8.45 takaisin opettajienhuoneeseen. Uusintakokeiden tekoa historian ykköskurssille ja kurssikokeen laadinta filosofian ykköskurssille.

9.03 kokeet valmiit, syksyn abi käy kysymässä miten kirjoitukset meni. Käymme abin vastaukset keskustellen läpi 

9.12 seuraavan oppitunnin materiaalin ja suunnitelman läpikäynti ja tarkistus, vielä muutama lisäys.

9.20-9.30 välitunti, keskustelemme opettaja c:n kanssa jakson pidennetyistä oppitunneista. Sähköpostin tarkistus.

9.30-10.15 9 luokan oppitunti, aiheena Suomen vähemmistöt. Keskustelua rasismista ja sen muodoista, ryhmätyön aloittaminen. Tunnin aluksi oppilaat palauttavat kokeita. Aika normitunti

10.15-10.35 välituntivalvonta liikunnallisen opettaja d:n kanssa sujuu rauhallisesti. Toki perinteisesti oppilaita täytyy hivenen hoputtaa pihalle

10.35-11.05 kurssisuunnitelman päivitystä ja tekoa tänään alkavalle historian kakkoskurssille. Kopiokone temppuilee, joten ohjeiden monistus saa odottaa.

11.05-11.25 ruokailu sujuu rauhallisesti, keskustelua muiden opettajien kanssa.

11.25-11.35 kahvikupin äärellä seuraavan oppitunnin läpikäynti ja viimeistely.

11.35-11.45 välituntivalvonta sisällä sujuu ongelmitta, sananvaihtoa oppilaiden kanssa.

11.45-12.30 7 luokan oppitunti,aiheena höyryn voima liikenteessä ja teollistumisen ajan asuinolot maalla ja kaupungissa. Rauhallinen tunti sujuu tehtävien teon ja keskustelun merkeissä, ei läksyjä tällä kertaa.

12.30-12.45 välitunti opettajienhuoneessa sujuu kahvitellen ja työpöytää siivoten.

12.45-13.15 pian alkavan historian kakkoskurssin kurssiohjelman ja suoritusohjeiden monistus ja ensimmäisen tunnin tuntisuunnitelman läpikäynti. Huomenna alkavien lukiokurssien suunnittelua. Sähköposteihin vastaamista. Oppilaat b ja c ilmoittavat,että heillä menee espanjan tunti päällekkäin historian tunnin kanssa, kuittaan asian ja annan oppilaille kurssiohjeet ennen espanjan tunnin alkua

13.15-14.30 historian kakkoskurssin, eurooppalainen ihminen, ensimmäinen opetuskerta. Käymme läpi kurssin sisällön ja suoritusohjeet. Oppilaiden suureksi riemuksi kurssilla ei pidetä varsinaista kurssikoetta, vaan arviointi perustuu oppimispäiväkirjaan, tutkielmaan tai kirja-analyysiin, tuntikokeisiin ja tintiaktiivisuuteen. Ensimmäisen tunnin aikana mietimme historian merkittävintä henkilöä koskaan, opettaja turhatuu kun kaikilla ei ole mielipidettä. Tunnin lopuksi käsittelemme historiallisen tiedon luonnetta.

14.30-15.00 Kotimatka kollega a:n kyydillä sujuu leppoisasti jutellen

Ja seuraavana päivänä kaikki alkaa alusta.

Paitsi että on vielä nämä iltatyöt.

17.15-17.30 Työsähköpostien käsittelyä ja pari työpuhelua

20.15-21.15 kokeiden tarkistelua samalla Diiliä katsellen

22.00-22.15 Seuraavan päivän tuntien suunnittelua.

Millainen päivä sulla on huomenna? Mulla on normipäivä:)

Tuomas

ps. ensi viikon blogitekstin kirjoittajaksi haastan oppilaskunnan hallituksen aiheelle luontoliikuntapäivä.

Ensimmäinen jakso kohta taputeltu

Ensimmäinen jakso uudesta lukuvuodesta on kohta ohi ja on jo aika katsoa mitä syksy on tuonut mukanaan. Perinteisesti syksy on uuden aikaa, niin meidänkin koulussa.

Läppärit ovat jo arkipäiväistyneet. Sen huomaa muun muassa siitä, että läppäreitä on jo toimitettu huoltoon, eli kyllä niitä ainakin käytetty on, jos ei muuta niin paperipainona. Uudet oppilaat ovat löytäneet paikkansa koulussa ja uusien opettajien sopeutuminen on onnistunut hyvin. Jakson vaihtumisen myötä päättyy myös yksi aikakausi, kun pitkän uran Honkajoen kouluissa opettanut Hanna-Maija Purho jää eläkkeelle. Hanna-Maijan pitkään työuraan ja eläkkeellä jäämiseen palataan vielä tässäkin blogissa myöhemmin.

Ensi viikolla koulussa onkin melkoista tohinaa tähän viikkoon verrattuna. 9-luokkalaiset ovat tämän viikon tetissä ja osin siksikin koulu on ollut tavallista hiljaisempi. Ensi viikosta alkavat tohinaviikot kohti syyslomaa. Ensi viikolla on nimittäin muun muassa valokuvaus, lukion uusintakokeet ja taksvärkkipäivä. Teemapäivät luovat mukavaa tunnelmaa ja antavat voimia koulutyöhön näin syksyn pimetessä. Ja eipä se tahti hiivu vielä ensi viikon jälkeenkään, nimittän perinteinen luontoliikuntapäivä on myös tulollaan lokakuun alussa. Näillä tunnelmilla kohti lokakuuta, uutta jaksoa ja uusia seikkailuja.

Läppärit tulivat, mitä nyt?

Kouluvuosi on saatu jo hyvälle alulle ja arki pyörii painollaan. Viime torstaina oli ainakin aloittavien lukiolaisten mielestä toistaiseksi vuoden kohokohta, kun pitkään ja hartaasti puuhatut läppärit vihdoin ja viimein saapuivat. Tuskin koskaan on yksikään opettajan ohje mennyt niin hyvin perille kuin se, millä rahasummalla läppärin saa käyttöön. Kaikilla oli raha(ja suurimmalla osalla vieläpä tasaraha!) mukana. Otettiinhan sitä myös yhteispotretti ja kuunneltiin puheita. Ja olipa Kankaanpään seudussa iso juttukin luovutuksesta. K,itokset vielä tätäkin kautta yhteistyökumppaneille. On vaikeata keksiä, mitä oppilaitos voisi vielä tehdä enemmän opiskelijan hyväksi. Nyt kun käytössä ovat jo ilmainen koulukyyti, ilmaiset kirjat ja läppäri. No, ehkä se tieto opiskelijan päähän menee vielä perinteistä reittiä, eli opiskelijan pitää ihan itse oppia ja opiskella. Noh, eiköhän tekniikka aikanaan muuta tämänkin asian, nimimerkillä usb-porttia takaraivoon odotellessa.

Otsikko on kuitenkin kysymys ja ihan aiheesta. Pelkät läppärit eivät tee onnelliseksi ainakaan opettajia, tuskin opiskelijoitakaan. Keinot, millä läppärit saadaan todelliseen tehokäyttöön, punnitaan tulevien viikkojen aikana. Ainakaan koneiden tasosta ja verkon kapasiteetista hyödyntäminen ei jää kiinni. Toivottavasti mahdollisimman moni aloittanut lukiolainen löytää myös tämän blogin ja vaikka kesken vapaatunnin käy heittämässä kommentin tai aihe-ehdotuksen bloggaajille. Olisi mukavaa, jos tämä blogi saisi enemmän vuorovaikutuksellisuutta. Aihe-ehdotuksia otetaankin vastaan niin blogin kommenteissa kuin lukion facebook-sivuillakin.

Tavallisuudesta poiketen tämä oli jo toinen blogi allekirjoittaneelta. Koska sanan säiläni on yhtä kuiva kuin juttuni tunneilla, haastan nyt uudestaan oppilaskunnan hallituksen bloggaamaan. Ja koska olemme aivan lukuvuoden alussa ja se kesäaihe jäi nyt odottamaan aikaa parempaa? haastan kirjoittajiksi uudet oppilaskunnan hallituksen lukiolaisjäsenet. Aiheena on: mitä odotan kuluvalta lukuvuodelta. Minä odotan ainakin oppivani uusien lukiolaisten ja seiskojen nimet ennen joululomaa...:)

Tuomas

Lomafiiliksiä

Kesäloma on sujunut, kuten tavallista, ihan liian nopeasti. Kesällä on aikaa ladata akkuja ja koulun osalta niitä on ladattu ihan kirjaimellisesti, kun läppäreiden hankinta on toteutettu. Läppäreiden käyttösäännöt ovat vielä työn alla, samoin kuin langattoman lähiverkon asennus. Lisäksi ihan perinteistäkin remonttia koulun tiloissa on kesän aikana tehty, joten fasiliteetit ovat ainakin kunnossa kun koulu ensi viikolla alkaa.

Mitä tulee itse alkavaan lukuvuoteen, on ilmassa paljon odotuksen tuntua. Miten läppärit saadaan tehokäyttöön? Miten lukioyhteistyö Kankaanpään kanssa jatkuu ja syvenee? Miten uudet lukiolaiset ja seiskaluokkalaiset tottuvat koulurytmiin. Miten uudet opettajat otetaan vastaan? Kaiken kaikkiaan on aika kivaa kun koulu jo alkaa ja nähdään vanhoja ja uusiakin tuttuja. On ollut ilahduttavaa nähdä, että koulun kuulumiset kiinnostavat myös kesällä, sen verran aktiivista Honkajoen lukion facebook-sivuilla vierailu on ollut.

Tämä syksyn ensimmäinen blogiteksti oli lyhyt ja ytimekäs. Toivottavasti samaa ei tapahdu ensi viikolla. Haastan nimittäin oppilaskunnan hallituksen kirjoittamaan aiheesta, mikä oli kesässä parasta. Nautitaan vielä viimeisestä lomaviikosta, jotta jaksetaan paiskia hommia koko syyslukukausi.

Tuomas

Ylioppilasjuhlan puheita

Vuoden kohokohta, lakkiaiset, ovat jälleen kerran onnellisesti takana. Seuraavassa kaksi puhetta, jotka lakkiaisissa pidettiin. Aluksi Tuomas Kulhan uusille ylioppilaille pitämä puhe. Sen jälkeen kuvakopiona uuden ylioppilaan, Eeva Tienhaaran, pitämä puhe. Hyvää kesää kaikille.

Tänään on selvästi hyvä päivä. Suomen lippu liehuu salossa ja tänään vietetään myös puolustusvoiman lippujuhlapäivää. Päivässä on siis paljon sankaruutta. Me ollaan sankareita kaikki, laulettiin Helsingin kauppatorilla toukokuussa Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden.  Kyllä tuo sankarit-laulu sopisi teillekin. Jokainen ylioppilas on sankari. Jääkiekon maailmanmestaruudella ja ylioppilastutkinnon suorittamiselle on paljon yhteistä: molemmat vaativat uhrauksia, vaivaa ja aikaa, tai urheilutermein verta, hikeä ja kyyneleitä, joukkuepeliä unohtamatta.   Minun mittapuussani ylioppilastutkinto on tosin huomattavasti kovempi juttu kuin jääkiekon maailmanmestaruus.

Jokainen abiryhmä on omanlaisensa, on taatusti kulunein klisee, joka juhlapuheissa kuullaan. Mutta teidän tapauksessanne se sopii kuin nenä päähän, tai kuten itse joskus leikkisästi sanon, kuin nyrkki silmään. Tänään valmistuville ylioppilaille luonteenomainen piirre on usko omiin kykyihinsä. Sitä te olette todella tarvinneet pitkän taipaleenne aikana.

Nyt ylioppilaiksi valmistuva ryhmä on ennätyksellisen pieni. Se ei suinkaan vähennä teidän suorituksenne arvoa, päinvastoin. Minä olen saanut tehdä teidän kanssanne töitä kahden vuoden ajan. Lienen luonteeltani masokisti, sillä olen nauttinut joka hetkestä. Jokainen teistä on jättänyt jälkensä minuun. En tiedä miten hyvin olen teitä onnistunut kouluttamaan ja opettamaan, mutta itse olen oppinut teiltä valtavan paljon sekä opettajana että ihmisenä. Yhteisen taipaleemme kohokohta on ainakin minulle kristallinkirkas. Viime kevään englannin puhekurssin matka Lontooseen oli loistava reissu, pääsipä joskus toistekin. Toki muitakin huippuhetkiä löytyy ihan arkisen aherruksen parista, kuten sen yhden historian kurssin päätös, kun teimme ruokaa kotitalousluokassa. Silloin ei kenelläkään ollut kiire tunnilta pois.  

Tänään ylioppilaiksi meidän pienestä mutta pippurisesta lukiosta valmistuu viisi varsin erilaista persoonaa. Roopen kanssa olemme käyneet monet, välillä kiivaatkin keskustelut historian eri tulkinnoista. Ehkä meille molemmille tyypillinen piirre on periksi antamattomuus omista mielipiteistämme. Muista Roope jatkossakin olla eri mieltä, vaikka sitten periaatteesta. Lotta, hämmästytät minua.  Hämmästytit minua tiedoillasi, taidoillasi ja luonteellasi kerta toisensa jälkeen. Kuinka monta kertaa sain opettajana olla siinä onnellisessa tilanteessa, että vastapuolella onkin minua fiksumpi henkilö. Ole jatkossa entistäkin rohkeampi. Emmi-Lotta, sinussa taitaa olla bisnesnaisen vikaa. Hoidat työsi omalla tyylilläsi, joskus vähän omalla aikataulullakin, mutta tärkeintä on kuitenkin aina tulos ja sitä sinä saat, todistetusti aikaan. Ja henkilökohtaista plussaa saat tietysti siitä, että koirat ovat lähellä sydäntäsi.  Teemu, rakastan huumorintajuasi ja itseironian kykyäsi. Pidä se aina mukanasi, minne tiesi sinut viekään, sillä asioita ei saa koskaan ottaa liian vakavasti. Ja muista aina pysyä asian ytimessä, kuten aina pysyit historian tunneilla, vaikka enemmän tuo ydin taitaa fysiikkaan liittyä. Eeva, mahtavaa! Kuten syksyllä sinulle sanoin, olet yksi suosikkioppilaistani. Ja koska me opettajat haluamme olla tasapuolisia, vaadimme suosikeiltamme aina hieman enemmän kuin muilta. Sinun kohdallasi tämä taktiikka toimi, sen me näemme ja myös kuulemme tänään.

Aika on suhteellinen käsite. Kuinka aika kuluukaan niin nopeasti kun sitä katsoo taaksepäin. Kun edellisen kerran pidin puhetta ylioppilasjuhlissa, siitä on tänään muuten miltei päivälleen kymmenen vuotta aikaa, olin ”pöydän toisella puolella”. Sain siis kunnian pitää ylioppilaiden puheenvuoron. Miten nopeasti aika onkaan mennyt! Jo silloin korostin kaikessa toiminnassani omien näkemyksien merkitystä, vaikka ne eivät aina menisi yksiin niin sanotun vallitsevan mielipiteen kanssa. Uutena ylioppilaana olin täynnä nuoruuden uhmaa ja iloa ja puheessani tämä näkyi siten, että kiitin kyllä kaikkia muita talonmiehestä naapuriin ylioppilaaksi valmistumisesta, mutta opettajia en kiittänyt. Puheeni jälkeen, luonnollisesti, opiskelijakaverini kysyivät, jätinkö opettajat tarkoituksella kiittämättä, vai unohdinko vain. Kyllä minä tein sen ihan tarkoituksella. Liekö sitten karman kauhea kosto vai mikä, kun ajauduin opettajaksi. Mutta arvatkaapa mitä, lakitettavat. Jos nyt pitäisin puhetta teidän asemastanne, en edelleenkään kiittäisi opettajia, syyt vain olisivat toiset kuin tuolloin 10 vuotta sitten.

Kuten totesin teille penkkaripäivänä, opettajan tärkein tehtävä on pysyä poissa oppimisen tieltä. Toisin sanoen opettajan on tehtävä itsensä tarpeettomaksi. Teidän kohdallanne tämä tavoite on toteutunut. On tietyllä tavalla haikeaa päästää teidät menemään, mutta päästän teidän matkaan luottavaisin mielin, sillä tiedän mihin pystytte. Minä uskon teihin. Uskokaa tekin itseenne.

Puheen aluksi mainitsin Suomen saavuttaman jääkiekon maailmanmestaruuden. Te kaikki taatusti tiedätte, miten sitä saavutusta juhlittiin. Olkoon tämä sitten se viimeinen virallinen huono juttu: kun tänään juhlitte ylioppilastutkintoanne, tehkää se arvokkaasti, sillä ilmaveivi näyttää hyvältä vain Mikael Granlundin tekemänä.

Minun aikana puhujanpöntössä alkaa olla täysi, mutta annettakoon lopuksi vielä yksi aikaan liittyvä elämänohje. Suosikkikirjani on Erlend Loen Supernaiivi, joka kertoo itseään ja elämän tarkoitusta etsivästä nuoresta miehestä. Kirjan opetus voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: time is always now. Aika on aina nyt. 

Nauttikaa siitä, nauttikaa tästä hetkestä ja tästä ajasta, koska tämä on teidän aikanne.


Eevan ylioppilaspuhe

MM-huumaa ja lättyjä

Osin Jaakon innoittamana tämäkin teksti käsittelee jääkiekkoa. Seuraavassa kuvaus suomalaisesta merkkitapahtumasta.

Olipa kerran ihan tavallinen toukokuinen sunnuntai. Ilma oli kaunis, mutta epävakaa. Kevät oli jo edennyt ja varma kevään merkki ovat jääkiekon MM-kisat. Suomi oli vuosikausia lähtenyt kisoihin suurin odotuksin, mutta aina oli jouduttu pettymään. Tänä keväänä kaikki oli toisin. Nimittäin Suomen joukkue oli nuori ja kokematon, joten siltä ei edes odotettu mitään. Nuoren joukkueen selkäranka oli Koivu, mutta erityisesti puolustusta moitittiin liian nuoreksi ja pehmeäksi miesten peleihin, Hyökkäyksessä oli pääasiassa nuoria, nousevia kykyjä vahvistettuna muutamalla kokeneella pelimiehellä. Maalivahtipeli oli ennen kisoja suuri kysymysmerkki.

Kisat alkoivat, Suomi pelasi vaihtelevasti, kääntäen kuitenkin tiukat ja tärkeät pelit itselleen. Puolivälierävaiheessa Suomi kaatoi ennakolta selkeästi heikomman vastustajan lopulta selvästi, alkuvaikeuksien jälkeen. Kritiikkiä saanut maalivahtipeli loksahti kohdalleen erityisesti välierässä ja finaalissa vastaan asettui rakas vihollinen, Ruotsi. Unelmafinaali, hehkutettiin molemmin puolin Itämerta. Ruotsi oli kuitenkin selkeä ennakkosuosikki, kokemuksensa j apelitapansa vuoksi.

Takaisin toukokuiseen sunnuntaihin. Sunnuntai alkoi rauhallisesti ja Suomessa kaikki odottivat jo illan unelmafinaalia. Media hehkutti Suomen nuoria tähtiä, jotka olivat välierässä kaataneet punavalkoisissa pelaavan joukkueen, tiukasti, mutta selkeästi. Suomessa puhaltivat muutoksen tuulet muuallakin kuin kiekkokaukalossa. Keväällä oli pidetty mullistavat eduskuntavaalit, joissa hallitus oli kärsinyt ison tappion. Maa oli vasta toipumassa talouslamasta, mutta jääkiekko yhdisti kaikki yhteisen asian, Suomen taakse. Nuo miehet polvihousuissaan eivät taistelisi illalla vain jääkiekon maailmanmestaruudesta, vaan koko Suomen kansallistunteesta ja ylpeydestä. Jospa kerrankin oltaisiin parempia kuin ruotsalaiset, niillä kun käy aina niin hyvä tuurikin. Kukin valmistautui peliin kotikatsomoissa tavallaan. Tämän tekstin kirjoittaja kävi aamutuimaan koirien kanssa kävelyllä, teki sen jälkeen lättyjä. Syömiseen osallistui kyllä koko perhe. Tiskien siivous tosin taisi jäädä äidin tehtäväksi. Lopulta, ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen koitti sunnuntai-ilta ja ottelu alkoi. Suuria toiveita, mutta Ruotsi aloitti ottelun paremmin ja hallitsi kenttätapahtumia. Suomi sai kuitenkin vähitellen otetta ja Ruotsin tehottomuus maalipaikoissa oli aluksi Suomen onni. Onneksi Suomen nuoret eivät jäätyneet, vaan käänsivät vääjämättä ottelun lopulta Suomelle. Erityisesti eräs HIFK:ssa pelaava nuori mies teki lopullisen läpimurron näissä kisoissa. Mertaranta selosti kuin viimeistä päivää, etenkin finaalin loppuhetkillä, jolloin Suomen voittoa ei uhannut enää mikään. Ei sitä kyllä kolmannen erän alun jälkeen muutenkaan mitään uhannut, sen verran tappava oli Suomen toisen erän lopetus.

Suomi voitti mestaruuden ja kotiin palattiin hornettien saattamana. Isot juhlat pidettiin Helsingissä ja osa pelaajista oli tässä vaiheessa jo unohtanut urheilullisen käytöksen. Lisäksi eniten juhlivat vähiten pelanneet. Kauppatorilla kuultiin yhteislauluna muun muassa me ollaan sankareita kaikki ja siltähän se Suomessa tuntuikin vielä seuraavanakin päivänä. Kenties Suomi tästä nousee. Maailmanmestaruus on vain uusi alku. Talous kääntyy nousuun, ihmisistä tulee onnellisempia. Työpaikoilla ja kouluissa ihmiset pukeutuivat sinivalkeaan kuin uskonnon harjoittajat konsanaan. Kukaan ei kysynyt syytä poissaolon tai väsymykseen, sillä kaikki tiesivät, että nyt oli tapahtunut jotain ainutlaatuista.

Ai niin, se ottelun tulos. Kaikkihan tietävät, että tässä kuvailtu peli päättyi Suomen voitton lukemin 4-1. Näin minä sen koin vuonna 1995. Loppuun vielä nostalgiaa videon muodossa. Ensi viikon kirjoittajaksi haastan oppilaskunnan hallituksen aiheella: mikä oli kuluneen lukuvuoden kohokohta ja pettymys?

Tuomas