Ylioppilasjuhlan puheita

Vuoden kohokohta, lakkiaiset, ovat jälleen kerran onnellisesti takana. Seuraavassa kaksi puhetta, jotka lakkiaisissa pidettiin. Aluksi Tuomas Kulhan uusille ylioppilaille pitämä puhe. Sen jälkeen kuvakopiona uuden ylioppilaan, Eeva Tienhaaran, pitämä puhe. Hyvää kesää kaikille.

Tänään on selvästi hyvä päivä. Suomen lippu liehuu salossa ja tänään vietetään myös puolustusvoiman lippujuhlapäivää. Päivässä on siis paljon sankaruutta. Me ollaan sankareita kaikki, laulettiin Helsingin kauppatorilla toukokuussa Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden.  Kyllä tuo sankarit-laulu sopisi teillekin. Jokainen ylioppilas on sankari. Jääkiekon maailmanmestaruudella ja ylioppilastutkinnon suorittamiselle on paljon yhteistä: molemmat vaativat uhrauksia, vaivaa ja aikaa, tai urheilutermein verta, hikeä ja kyyneleitä, joukkuepeliä unohtamatta.   Minun mittapuussani ylioppilastutkinto on tosin huomattavasti kovempi juttu kuin jääkiekon maailmanmestaruus.

Jokainen abiryhmä on omanlaisensa, on taatusti kulunein klisee, joka juhlapuheissa kuullaan. Mutta teidän tapauksessanne se sopii kuin nenä päähän, tai kuten itse joskus leikkisästi sanon, kuin nyrkki silmään. Tänään valmistuville ylioppilaille luonteenomainen piirre on usko omiin kykyihinsä. Sitä te olette todella tarvinneet pitkän taipaleenne aikana.

Nyt ylioppilaiksi valmistuva ryhmä on ennätyksellisen pieni. Se ei suinkaan vähennä teidän suorituksenne arvoa, päinvastoin. Minä olen saanut tehdä teidän kanssanne töitä kahden vuoden ajan. Lienen luonteeltani masokisti, sillä olen nauttinut joka hetkestä. Jokainen teistä on jättänyt jälkensä minuun. En tiedä miten hyvin olen teitä onnistunut kouluttamaan ja opettamaan, mutta itse olen oppinut teiltä valtavan paljon sekä opettajana että ihmisenä. Yhteisen taipaleemme kohokohta on ainakin minulle kristallinkirkas. Viime kevään englannin puhekurssin matka Lontooseen oli loistava reissu, pääsipä joskus toistekin. Toki muitakin huippuhetkiä löytyy ihan arkisen aherruksen parista, kuten sen yhden historian kurssin päätös, kun teimme ruokaa kotitalousluokassa. Silloin ei kenelläkään ollut kiire tunnilta pois.  

Tänään ylioppilaiksi meidän pienestä mutta pippurisesta lukiosta valmistuu viisi varsin erilaista persoonaa. Roopen kanssa olemme käyneet monet, välillä kiivaatkin keskustelut historian eri tulkinnoista. Ehkä meille molemmille tyypillinen piirre on periksi antamattomuus omista mielipiteistämme. Muista Roope jatkossakin olla eri mieltä, vaikka sitten periaatteesta. Lotta, hämmästytät minua.  Hämmästytit minua tiedoillasi, taidoillasi ja luonteellasi kerta toisensa jälkeen. Kuinka monta kertaa sain opettajana olla siinä onnellisessa tilanteessa, että vastapuolella onkin minua fiksumpi henkilö. Ole jatkossa entistäkin rohkeampi. Emmi-Lotta, sinussa taitaa olla bisnesnaisen vikaa. Hoidat työsi omalla tyylilläsi, joskus vähän omalla aikataulullakin, mutta tärkeintä on kuitenkin aina tulos ja sitä sinä saat, todistetusti aikaan. Ja henkilökohtaista plussaa saat tietysti siitä, että koirat ovat lähellä sydäntäsi.  Teemu, rakastan huumorintajuasi ja itseironian kykyäsi. Pidä se aina mukanasi, minne tiesi sinut viekään, sillä asioita ei saa koskaan ottaa liian vakavasti. Ja muista aina pysyä asian ytimessä, kuten aina pysyit historian tunneilla, vaikka enemmän tuo ydin taitaa fysiikkaan liittyä. Eeva, mahtavaa! Kuten syksyllä sinulle sanoin, olet yksi suosikkioppilaistani. Ja koska me opettajat haluamme olla tasapuolisia, vaadimme suosikeiltamme aina hieman enemmän kuin muilta. Sinun kohdallasi tämä taktiikka toimi, sen me näemme ja myös kuulemme tänään.

Aika on suhteellinen käsite. Kuinka aika kuluukaan niin nopeasti kun sitä katsoo taaksepäin. Kun edellisen kerran pidin puhetta ylioppilasjuhlissa, siitä on tänään muuten miltei päivälleen kymmenen vuotta aikaa, olin ”pöydän toisella puolella”. Sain siis kunnian pitää ylioppilaiden puheenvuoron. Miten nopeasti aika onkaan mennyt! Jo silloin korostin kaikessa toiminnassani omien näkemyksien merkitystä, vaikka ne eivät aina menisi yksiin niin sanotun vallitsevan mielipiteen kanssa. Uutena ylioppilaana olin täynnä nuoruuden uhmaa ja iloa ja puheessani tämä näkyi siten, että kiitin kyllä kaikkia muita talonmiehestä naapuriin ylioppilaaksi valmistumisesta, mutta opettajia en kiittänyt. Puheeni jälkeen, luonnollisesti, opiskelijakaverini kysyivät, jätinkö opettajat tarkoituksella kiittämättä, vai unohdinko vain. Kyllä minä tein sen ihan tarkoituksella. Liekö sitten karman kauhea kosto vai mikä, kun ajauduin opettajaksi. Mutta arvatkaapa mitä, lakitettavat. Jos nyt pitäisin puhetta teidän asemastanne, en edelleenkään kiittäisi opettajia, syyt vain olisivat toiset kuin tuolloin 10 vuotta sitten.

Kuten totesin teille penkkaripäivänä, opettajan tärkein tehtävä on pysyä poissa oppimisen tieltä. Toisin sanoen opettajan on tehtävä itsensä tarpeettomaksi. Teidän kohdallanne tämä tavoite on toteutunut. On tietyllä tavalla haikeaa päästää teidät menemään, mutta päästän teidän matkaan luottavaisin mielin, sillä tiedän mihin pystytte. Minä uskon teihin. Uskokaa tekin itseenne.

Puheen aluksi mainitsin Suomen saavuttaman jääkiekon maailmanmestaruuden. Te kaikki taatusti tiedätte, miten sitä saavutusta juhlittiin. Olkoon tämä sitten se viimeinen virallinen huono juttu: kun tänään juhlitte ylioppilastutkintoanne, tehkää se arvokkaasti, sillä ilmaveivi näyttää hyvältä vain Mikael Granlundin tekemänä.

Minun aikana puhujanpöntössä alkaa olla täysi, mutta annettakoon lopuksi vielä yksi aikaan liittyvä elämänohje. Suosikkikirjani on Erlend Loen Supernaiivi, joka kertoo itseään ja elämän tarkoitusta etsivästä nuoresta miehestä. Kirjan opetus voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: time is always now. Aika on aina nyt. 

Nauttikaa siitä, nauttikaa tästä hetkestä ja tästä ajasta, koska tämä on teidän aikanne.


Eevan ylioppilaspuhe

MM-huumaa ja lättyjä

Osin Jaakon innoittamana tämäkin teksti käsittelee jääkiekkoa. Seuraavassa kuvaus suomalaisesta merkkitapahtumasta.

Olipa kerran ihan tavallinen toukokuinen sunnuntai. Ilma oli kaunis, mutta epävakaa. Kevät oli jo edennyt ja varma kevään merkki ovat jääkiekon MM-kisat. Suomi oli vuosikausia lähtenyt kisoihin suurin odotuksin, mutta aina oli jouduttu pettymään. Tänä keväänä kaikki oli toisin. Nimittäin Suomen joukkue oli nuori ja kokematon, joten siltä ei edes odotettu mitään. Nuoren joukkueen selkäranka oli Koivu, mutta erityisesti puolustusta moitittiin liian nuoreksi ja pehmeäksi miesten peleihin, Hyökkäyksessä oli pääasiassa nuoria, nousevia kykyjä vahvistettuna muutamalla kokeneella pelimiehellä. Maalivahtipeli oli ennen kisoja suuri kysymysmerkki.

Kisat alkoivat, Suomi pelasi vaihtelevasti, kääntäen kuitenkin tiukat ja tärkeät pelit itselleen. Puolivälierävaiheessa Suomi kaatoi ennakolta selkeästi heikomman vastustajan lopulta selvästi, alkuvaikeuksien jälkeen. Kritiikkiä saanut maalivahtipeli loksahti kohdalleen erityisesti välierässä ja finaalissa vastaan asettui rakas vihollinen, Ruotsi. Unelmafinaali, hehkutettiin molemmin puolin Itämerta. Ruotsi oli kuitenkin selkeä ennakkosuosikki, kokemuksensa j apelitapansa vuoksi.

Takaisin toukokuiseen sunnuntaihin. Sunnuntai alkoi rauhallisesti ja Suomessa kaikki odottivat jo illan unelmafinaalia. Media hehkutti Suomen nuoria tähtiä, jotka olivat välierässä kaataneet punavalkoisissa pelaavan joukkueen, tiukasti, mutta selkeästi. Suomessa puhaltivat muutoksen tuulet muuallakin kuin kiekkokaukalossa. Keväällä oli pidetty mullistavat eduskuntavaalit, joissa hallitus oli kärsinyt ison tappion. Maa oli vasta toipumassa talouslamasta, mutta jääkiekko yhdisti kaikki yhteisen asian, Suomen taakse. Nuo miehet polvihousuissaan eivät taistelisi illalla vain jääkiekon maailmanmestaruudesta, vaan koko Suomen kansallistunteesta ja ylpeydestä. Jospa kerrankin oltaisiin parempia kuin ruotsalaiset, niillä kun käy aina niin hyvä tuurikin. Kukin valmistautui peliin kotikatsomoissa tavallaan. Tämän tekstin kirjoittaja kävi aamutuimaan koirien kanssa kävelyllä, teki sen jälkeen lättyjä. Syömiseen osallistui kyllä koko perhe. Tiskien siivous tosin taisi jäädä äidin tehtäväksi. Lopulta, ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen koitti sunnuntai-ilta ja ottelu alkoi. Suuria toiveita, mutta Ruotsi aloitti ottelun paremmin ja hallitsi kenttätapahtumia. Suomi sai kuitenkin vähitellen otetta ja Ruotsin tehottomuus maalipaikoissa oli aluksi Suomen onni. Onneksi Suomen nuoret eivät jäätyneet, vaan käänsivät vääjämättä ottelun lopulta Suomelle. Erityisesti eräs HIFK:ssa pelaava nuori mies teki lopullisen läpimurron näissä kisoissa. Mertaranta selosti kuin viimeistä päivää, etenkin finaalin loppuhetkillä, jolloin Suomen voittoa ei uhannut enää mikään. Ei sitä kyllä kolmannen erän alun jälkeen muutenkaan mitään uhannut, sen verran tappava oli Suomen toisen erän lopetus.

Suomi voitti mestaruuden ja kotiin palattiin hornettien saattamana. Isot juhlat pidettiin Helsingissä ja osa pelaajista oli tässä vaiheessa jo unohtanut urheilullisen käytöksen. Lisäksi eniten juhlivat vähiten pelanneet. Kauppatorilla kuultiin yhteislauluna muun muassa me ollaan sankareita kaikki ja siltähän se Suomessa tuntuikin vielä seuraavanakin päivänä. Kenties Suomi tästä nousee. Maailmanmestaruus on vain uusi alku. Talous kääntyy nousuun, ihmisistä tulee onnellisempia. Työpaikoilla ja kouluissa ihmiset pukeutuivat sinivalkeaan kuin uskonnon harjoittajat konsanaan. Kukaan ei kysynyt syytä poissaolon tai väsymykseen, sillä kaikki tiesivät, että nyt oli tapahtunut jotain ainutlaatuista.

Ai niin, se ottelun tulos. Kaikkihan tietävät, että tässä kuvailtu peli päättyi Suomen voitton lukemin 4-1. Näin minä sen koin vuonna 1995. Loppuun vielä nostalgiaa videon muodossa. Ensi viikon kirjoittajaksi haastan oppilaskunnan hallituksen aiheella: mikä oli kuluneen lukuvuoden kohokohta ja pettymys?

Tuomas

Vappu, kevät ja lätkä.

Nonni, vappu oli ja meni. Mutta mitä jäi mieleen ?

Vappuperinteitä kunnioittaen pessimistitkään eivät joutuneet pettymään, sillä saimme nauttia kylmästä ja sateisesta säästä. Jossain paikoin mieltä virkisti rakeet ja toisaalta räntäsade. Vappumieltä sentään nostatti alkaneet lätkän MM-kisat. Lätkän huumaa ei kauaa enää kestä ja pessimistit voivatkin kohta tokaista "Mitä minä sanoin !?", kun Suomen taival kisoissaa lopahtaa epäonnekkaisiin maaleihin, vääryydellä tuomittuihin jäähyihin ja viekkaudella hävittyihin aloituksiin (sekä katkenneisiin mailoihin).

Koulussa vapun kunniaksi vietettiin perjantaina vappuaiheista teemapäivää, jossa miehet pukeutuivat naisiksi ja naiset miehiksi. Päivän aikana oli lieviä vaikeuksia tunnistaa oppilaita ja opettajia, kun asuvalinnat olivat onnistuneita ja uuden identiteetin luonti oli saavutettu. Aamupäivä sujui normaalin opetuksen merkeissä ja iltapäivästä oli yhteiskoulun ja lukion yhteinen vappurieha. Musiikin saattelemina eri ikäryhmät mittelöivät toisiaan vastaan oppilaskunnan järjestämässä tietokilpailuissa, johon myös opettajat saivat osallistua. Tietoa ja taitoa punnitsevien kilpailujen jälkeen palkittiin parhaiten pukeutuneet eli kaunein mies ja komein nainen.

Mitä tulee päivän antiin omalta kohdalta... Mielestäni tällainen "crossdressing" teema on aivan loistava yhteiskunnassa, jossa kuulutetaan sukupuolten välistä tasa-arvoa joka kadun nurkalla. Päivän aikana koin jäävuoren huipun niistä pukeutusongelmista, joiden parissa naiset saattavat taistella päivittäin. Sen voin paljastaa, että osa naisille tarkoitetuista vaatteista puristaa ja hiertää päivän aikana. Kaiken lisäksi hiukset olivat jatkuvasti tiellä. Mutta tällainen kokemus lisäsi kunniotusta kauniimpaa sukupuolta kohtaan.

Kuitenkaan päivän aikana naiseksi pukeutuminen ei tuonut vastausta niihin suuriin ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Jos kokeilua tahtoisi jalostaa ja viedä eteenpäin niin miehille pitäisi antaa mahdollisuus kokea raskausaika sekä synnytyksen tuomat kivut. Kun vastavuoroisesti naisten pitäisi saada kokea se tunne, kun polkupyörää ajaessa tipahdetaan satulasta tangon päälle.

Se olisi todellista tasa-arvoa !

Tultiin, nähtiin ja ostettiin tyhjäksi.

Matka Helsinkiin kera ykkösten, kakkosten ja kuvataiteenperusopetuksen! Matka alkoi koululta 8:30 kohti Helsinkiä ja Kiasmaa, joka oli ensimmäisenä listalla. Kiasmaan menimme kaikki yhdessä ja kiersimme Ars11 näyttelyn. Sen jälkeen tiemme erkanivat. Kakkoset menivät Tuomas Kulhan johdolla vierailemaan Eduskuntatalolla, ykköset lähtivät Ateneumiin Esa Vekkelin kanssa ja kuvataiteenperusopetus Tennispalatsiin Aila Isotalon kanssa. Tässä vähän kohokohtia matkalta, lukiolaisten silmin.

Kiasma: Työt kiinnostavia, mutta päällimmäisenä mieleen jäi lehmien hännistä tehty afrikkalaisten maja sekä miesarmeija joka oli niin ikään tehty lehmänhännistä ja nahasta. Maja haisi kamalalle ja aivan aluksi luulimme että se on tehty hiuksista ja rastoista mutta niinpähän ei ollutkaan. Miesarmeijan nähdessä mieleen nousi ajatus onko lehmät tapettu vain häntien ja nahkojen vuoksi? Onneksi opettajamme kysyi sen puolestamme, vastaus miellytti: lehmät oli tapettu ensisijaisesti ravinnoksi, joka hyödytti tietysti taiteilijaa.

Ateneum: Se nyt oli mitä oli. Siellä oli vanhoja maalauksia kuuluisilta taiteilijoilta. Kuvat eivät itsessään kamalasti herättäneet kiinnostusta, mutta sen tekotavasta ja historiasta ainakin itse kiinnostuin enemmän. Maalauksia oli paljon ja emme edes kerinneet katsoa kunnolla kaikkia kun piti jo seuraavaan paikkaan keritä, pääasia oli että näki ne kuuluisimmat taulut sieltä. Portaissa oli fossiileja joista meille sitten vähän kerrottiin.

Eduskuntatalo: Kiasman jälkeen kakkosluokkalaiset suuntasivat melko tyhjään, mutta silti niin vaikuttavaan Eduskuntataloon. Kun pääsimme sisään ovesta, joka tietysti oli vieraita varten ja mahdollisimman sivussa, meitä odotti samanlainen näky kuin lentokentillä. Eikun takkia ja laukkua läpivalaisukoneeseen ja portin läpi. Kun vaatteet oli saatu naulakkoon, odottelimme opasta, joka tuota pikaa jo tulikin. Siitä sitten lähdimme kohti pääaulaa, johon pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan kun opas kertoi meille hieman Eduskuntatalon historiaa ja pääaulan tarkoitusta. Kaikkien yllätykseksi puheillemme poikkesi Ben Zyskowicz. Oli jännä katsoa kun opettajamme muuttui yhtäkkiä kuin pikkupojaksi, joka on saanut toivomansa leikkiauton, kun sai kätellä kyseistä kansanedustajaa. Sen jälkeen kävelimme Suomen hienoimpia portaita, ainakin niin joku väittää, minä en menisi vannomaan, mutta makunsa kullakin. Jokainen halukas sai myös kokeilla kuinka 550 kiloinen pronssiovi liikkuu ja hyvinhän se liikkui. Kierroksemme päättyi istuntosaliin, jossa pidetään eduskunnan täysistunnot. Kukapa olisi uskonut, että istuntosalin kupolikatto on tehty sokerista?

Ateneumista ja Eduskuntatalolta suunnattiin Kamppiin ja Forumiin. Ostoskeskuksiin siis! Kaikissa kaupoissa ei edes ehtinyt käymään, koska aika oli rajallinen ja kauppoja älyttömästi. Jouduimme siis samaistumaan ”stadilaisiin” joista jo Helsinkiin saavuttuamme saimme kuulla, että heillä on kiire joka paikkaan ja kävelyvauhti hipoo keskimäärin 8km/h kun taas me maalaiset otamme kaksi kilometriä rennommin. Eli siis kävelimme pikapikaa paikasta toiseen ja kaupasta kauppaan. Toisilla oli jopa niin kiire, että eivät ehtineet edes nähdä salkkari-Peppiä, joka oli eksynyt myös Kamppiin. Kyllä siinä rahaa kuluikin mutta hauskaa oli. Ostoskeskuksesta toiseen kävellessämme näimme myös ne kuuluisat cityhuuhkajat. Muut pysähtyivät ja kuvasivat niitä minkä kerkesi, kun me maalaiset rynnistimme niiden ohi. ”Näkeehän noita kotonakin” oli ajatuksissa päällimmäisenä siinä vaiheessa ja kotopuolessahan vähemmän näkee niin isoja kauppakeskuksia, joten hyvä kun ei niistä alettu kuvia ottamaan siinä vaiheessa. Kotimatkalla olivat matkustajat reissusta rähjääntyneitä ja väsyneitä, mutta kaiken kaikkiaan reissussa oli mukavaa ja kiitos siitä kuuluu kanssamatkustajille.

Seuraavaksi haastamme Jaakon kirjoittamaan perjantain vappuhäslingistä koululla ja muutenkin vapusta. :)

lukion 2 - Heini-

lukion 1 - Leena-Mary-

Vaalitunnelmia

Eduskuntavaalien tuloksia lasketaan parasta aikaa ja historian siipien havinaa voi kuulla ympäri Suomea. Lukio ei nyt ota kantaa vaalitulokseen, vaan pohtii hetkisen sitä, mitä tulevan hallituksen ja eduskunnan tulisi tehdä koulujen eteen tulevan neljän vuoden aikana. Tavoitteet on asetettu neljään eri kategoriaan.

1. Lisää opettajia
2. Enemmän tietotekniikkaa
3. Parempaa ruokaa
4. Parempia oppilashuoltopalveluja

Lisää opettajia

Miksi? No siksi, kun ryhmökoot ovat jo kestämättömän isoja monin paikoin. Opettajat kyllä selviävät isossakin ryhmässä, mutta oppilaathan siinä kärsivät. Lisää opettajia saadaan lisäämällä koulutuksen rahoitusta

Enemmän tietotekniikka

Miksi? No siksi, kun nykyinen yhteiskunta on tietoyhteiskunta, jossa kukaan ei enää kirjoita käsin. Muuta kuin koulussa. tähän on saatava muutos.

Parempaa ruokaa

Hyvä ruoka, parempi mieli, näin meille väittää mainos. Ja tottahan se on. Paremmalla ruoalla jaksaa, eikä aina tarvitse niiden poikaoppilaiden hakea sitä energiajuomaa ja karkkia lähikaupasta. Ruuan laadusta ei voi keittäjiä syyttää, vaan niitä resursseja, joilla he työtään tekevät. Lisää rahaa siis kouluruokailuun

Parempia oppilashuoltopalveluja

Miksi? Siksi, että syrjäytynyt, sairastunut nuori on yhtä kuin kallis nuori. Mitä aiemmin ongelmiin puututaan, sitä helpompaa kierre on oikaista. Tämäkin vaatii lisää rahaa.

Realismi

Raha ei riitä kaikkeen ja todennäköistä onkin, että koulu pyörii jatkossa yhä pienemmällä rahalla. Tällöin täytyy vain selviytyä ja joustaa. Mutta jos edes yhden noista neljästä asiasta saisi kuntoon, voisi edes olla hivenen tyytyväinen. Ken elää, se näkee.

-Tuomas

Ensi viikon blogikirjoittajaksi haastan lukion 1-2 luokkalaiset, aiheena Helsingin reissu ja sen kohokohdat.

Tavallinen vai tavaton?

Tämän viikon blogikirjoituksen aiheena on siis tavat. Aihe on viime päivinä ollut koululaisten huulilla. Viime tiistaina koululla vieraillut tapakouluttaja esitti sen verran voimakkaita näkemyksiä hyvistä tavoista, että keskustelun laajuus ei ole ollut yllätys.

Yhdestä asiasta olen tapakouluttajan kanssa tismalleen samaa mieltä: Hyvä käytös ja hyvät tavat ovat meidän tärkein käyntikorttimme. Onnekseni voin sanoa, että suurimmalla osalla koulumme oppilaista ja opettajista tämä käyntikortti on hyvässä kunnossa. Koulumme hyviä käytänteitä ovat muun muassa se, että jokaista tervehditään ja toivotetaan hyvät huomenet. Tavat määrittelevät suhteitamme toisiin ihmisiin ja mielestäni koulussa käyttäydytään hyvin. Mitä sitten on hyvä käytös ja hyvät tavat? Ne eivät ole mitään päälleliimattuja "small talk"-tapoja, vaan hyviin tapoihin kuuluu tilnateen mukainen käytös. On hyvän tavan mukaista sanoa, että joku harmittaa, jos joku harmittaa, ei silloin tarvitse esittää "happy facea". Vastapuoli vastaavasti osaa hyvien tapojen mukaan ottaa toisen huonon päivän huomioon omassa käytöksessään ja omissa tavoissaan.

Parannettavaa toki löytyy aina. Koulussamme suurin tapaongelma on...Onnellinen tilanne, sillä selkeästi suurinta ongelmaa ei ole. Pieniä ongelmia löytyy aina: jollakin on aina purkka suussa tunnilla, joku häiritsee, joku ei tervehdi, onhan näitä. Mutta tapojen parantaminen lähtee meistä itsestämme. Jos nyt jokainen blogin lukija tekee lupauksen, että huomenna teen jotain tavallista. Tällä tarkoitan tietysti sitä, että tekee hyvän tavan mukaisen teon jollekin vähän vieraammalle tyypille tekemättä siitä isompaa numeroa. Arkipäivän hyvä käytös on ihan tavallista toimintaa vaan. Ei se niin tavatonta ole. Ja muistakaa vanha viisas sananlasku: hyvät tavat kaunistavat. Minulla ainakin on nyt kaunis olo, kun sain blogitekstin tehtyä, hyvien tapojen mukaisesti, ajallaan.

-Tuomas

Ensi viikon kirjoittajaksi haastan rehtori Kaitsun tai jonkun hänen valtuuttamansa opettajan. Aiheena on lähestyvien vaalien vuoksi ajatusleikki: mitä uuden, valittavan eduskunnan tulisi muuttaa koulumaailmassa.

Pieni lukio. Vai onko?

Pieni paikkakunta, pieni lukio. Mutta mikä tekee pienestä lukiosta suuren? No tähän on varmasti monia mielipiteitä, mutta esitän nyt omani, koska olen siihen valtuudet saanut.

Aloitetaan pienistä opetusryhmistä. Kaikkihan ymmärtävät sen, että kun on suuret ryhmät yksilöllinen huomioiminen jää vähemmälle, joten itsenäistä oppimista pitää harrastaa enemmän. Kun taas on pieni ryhmä, opettaja pystyy huomioimaan yksilöiden tarpeita opetuksen suhteen enemmän. Honkajoella se onnistuu, ainakin suurimman osan ajasta.

Mutta miten mikään voisi toimia ilman hyvää yhteishenkeä? Tässäkin pienen lukion suuret edut tulevat esille. Opiskelijat pystyvät tutustumaan toinen toisiinsa helpommin ja syvällisemmin, sekä oppivat tuntemaan kaverinsa nopeasti. Tietysti voidaan nähdä melko selkeät kaveriporukat pienessäkin lukiossa, mutta silti kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa, jolloin ei tule ylimääräisiä konflikteja.

Mielestäni tärkein seikka on silti vielä jäljellä. Pieni lukio ei voisi olla suuri ilman hyviä opettajia. Enkä nyt tarkoita ”hyvällä” pelkästään pätevyyttä jonkun aineen opettamiseen. Tarkoitan sillä sitä, että opettajat ovat myös mukavia. Vaikka monet eivät pidäkään sitä arvoasteikossa kovin yläilmoissa, niin luulenpa että oppilaat pitävät. Jos opettaja on pahalla päällä, onko ihme jos osa oppilaistakin on sen jälkeen? Opettajilla on paljon valtaa oppilaiden koulussa viihtymiseen. Jos opettajan ja oppilaan kemiat eivät kohtaa sillä voi olla tuhoisia seurauksia oppilaan kiinnostukseen sitä tiettyä ainetta kohtaan. Mutta silloin kun sitä jonkinlaista yhteisymmärrystä löytyy niin saletisti natsaa ja meininki on tosi let's go!

Elikäs, tästä voidaan tulla siihen tulokseen, että kun nämä asiat ovat kohdallaan, pienuus todellakin on suuruutta. Ja luulen, että tästä johtuu Honkajoen lukion oppilaiden hyvä menestys YO-kokeissa, ainakin näin olen antanut itseni ymmärtää. Silti kaikkia onnistumisia ei tarvitse laittaa firman piikkiin. Vastuu on pääasiassa aina itsellä.

Ensi viikolla, tapakouluttajan innoittamana, haluaisimme kuulla mitä mieltä apulaisrehtorimme Tuomas on oppilaiden ja miksei opettajienkin tavoista.

-Heini